Lähettäjä: Kirsi Sunila-Putilin
Päivä: 30. elokuuta 2006 11:17
Aihe: Verkkotunnusta vahamartti.fi koskevan peruuttamisasian raukeaminen
Hyvä asiakas,
Viestintävirasto katsoo, että olette esittänyt hyväksyttävän perusteen oikeudellenne verkkotunnukseen vahamartti.fi. Verkkotunnuksen peruuttamista koskeva asia on rauennut, eikä asia ole enää vireillä Viestintävirastossa.
Verkkotunnusten peruuttamista koskevan asianne vireilletullessa Viestintävirasto on soveltanut tulkintakäytäntöä, jonka mukaan luonnollisen henkilön etu- ja sukunimestä muodostuvan verkkotunnuksen peruuttamisen estävä hyväksyttävä peruste on voinut olla ainoastaan verkkotunnusta täsmälleen vastaava etu- ja sukunimiyhdistelmä yksityishenkilöillä ja verkkotunnusta täsmälleen vastaava rekisteröity nimi tai merkki yrityksillä tai muilla yhteisöillä.
Verkkotunnuksen peruuttamista koskevan asianne vireille ottamisen jälkeen korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen (2923/2/05, 3.7.2006), jossa on katsottu, että myönnetyn verkkotunnuksen peruuttamisen estävä verkkotunnuslaissa mainittu hyväksyttävä peruste voi olla verkkotunnusta täsmälleen vastaavan nimen tai merkin lisäksi myös muu verkkotunnuksen haltijan esittämä oikeudellisesti relevantti peruste.
Edellä mainitun KHO:n päätöksen johdosta Viestintävirasto katsoo, että esimerkiksi verkkotunnuksen haltijan sukunimi voi olla tässä tapauksessa verkkotunnuslaissa tarkoitettu oikeudellisesti relevantti peruste, joka estää verkkotunnuksen peruuttamisen.
Ystävällisin terveisin
Kirsi Sunila-Putilin
Lakimies
Viestintävirasto