Pasin, 24, harrastuksiin kuuluvat mm. valokuvaus, radioamatööritoiminta ja kotiteatterit. Hän on koonnut vuosien saatossa kotisivuilleen harrastuksiin ja opiskeluun liittyvää materiaalia. Ongelmana on kuitenkin aina ollut pitkä ja hankalasti muistettava kotisivun osoite, http://batman.jamk.fi/~c1303/. Verkkotunnuslain muututtua näin ei kuitenkaan enää tarvitse olla.
Nykyisin Pasin nettisivut löytyvät osoitteista vahamartti.fi ja vähämartti.fi, joilta löytyy mm. muutamia hänen ottamiaan valokuvia, CV, kattava kuvaus opintojen etenemisestä, IST4SE-luokan infosivut... Nyt työnantajat, ystävät ja luokkalaiset pääsevät helposti ja nopeasti Pasin kotisivuille, ilman että heidän tarvitsee muistella hankalaa ja pitkää osoitetta.
Viestintävirasto kuitenkin peruuttaa Pasin anomat sukunimeensä perustuvat verkkotunnukset, koska sukunimestä voidaan muodostaa luonnollisen henkilön nimi (Vähämartti = Martti Vähä). Väestörekisterikeskuksen mukaan Martti Vähä nimistä henkilöä ei kuitenkaan ole olemassa. Muun sukunimiset henkilöt saavat sukunimeensä perustuvan verkkotunnuksen, mutta Pasi ja muutamat muut harvat eivät saa. ”En olisi ikinä uskonut, että oman verkkotunnuksen hakeminen voisi olla näin monimutkaista, hankalaa ja epäoikeudenmukaista. www.omafi.fi:stä ei ollut apua, sillä siellä annettiin vääristynyt kuva verkkotunnusten anomisesta ja niihin liittyvistä rajoituksia”, harmittelee Pasi.
Pasi on kertonut avoimesti tapauksestaan ja tuntemuksistaan kotisivuillaan, jotka jatkavat toimintaansa verkkotunnuksien peruuttamisesta huolimatta.