Pasi Vähämartti / OH2HUU

Pasi Vähämartti / OH2HUU


Tervetuloa kotisivuilleni

Nämä sivut ovat eräänlainen netti CV. Tavalliseen ansioluetteloon verrattuna sivuilla on kerrottu asioista hieman laajemmin. Sivuilta löytyy myös ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden raportit, sekä joidenkin harjoitustöiden raportteja, jotka ovat kaikkien vapaasti luettavissa. Lisäksi sivuilta löytyy mm. kopiot työtodistuksista, kurssitodistuksista ja koulutodistuksista.

Sivuni ovat saaneet mm. kiitosta siitä, että olen panostanut työnhakuun. Ainakin tämä on hieman toisenlainen ja tavallisuudesta poikkeava tapa markkoinoida itseään. Se on myös tuottanut yhteydenottoja useilta työnantajilta, sekä johtanut työllistymiseen.

Olen piilottanut osoitteeni ja puhelinnumeroni häirikön takia. Vahinko on ehtinyt jo tapahtua joten piilottamisesta ei sinällään ole hyötyä, korkeintaan haittaa itselleni. Blogin kommenttikentän kautta minuun saa yhteyden. Mikäli et olet aiemmin blogiini kirjoitellut, viestit päätyvät aina erikseen hyväksytettäviksi, joten viestisi ei päädy kaikkien luettavaksi. Yksityisviestejä en blogiini julkaise.



Älä luovuta, paitsi verta!

Verta tarvitaan päivittäin reilu 1000 pussillista. Tarve vaihtelee päivittäin veriryhmien välillä ja siksi tietyn veriryhmän veresta saataa olla huutava pula. Allaolevasta veribarometristä näkee tämänhetkisen veritilanteen. Luovuttaminen kannattaa aina, oli veriryhmäsi mikä tahansa. Mikäli veriryhmäsi veren taso on hälyttävän alkainen barometrissa, tee päivän hyvä työ ja käy luovuttamassa. Se voi pelastaa jonkun hengen. Toisten auttaminen on todella helppoa ja pienestä kiinni. Muista, että jonain päivänä saatat itse olla avun tarpeessa.







eXTReMe Tracker